Uutta ja ihmeellistä

Asetuin taloksi uuteen kotiin aika pian sinne tultuani. Asiaa helpotti se, että äiskällä oli silloin pitkä vapaa töistä ja sillä oli aikaa touhuta mun kanssa. Tosin mun elämähän silloin pienenä pyöri hyvin pitkälti saman kaavan mukaan, syömistä, leikkimistä ja nukkumista.
Ensinhän minun oli opeteltava muutamia perusjuttuja, esim. että sisälle ei saa pissata mutta minkäs sille teet jos kesken mukavimman leikkituokion tulee hätä ja pääsee pienet lirut. Kyllä minä sen aika äkkiä opin, että ulos pääsee kunhan vain pyytää mutta joskus oli kiva kokeilla kuinka nopeasti äiskä on paikalla tolupullon ja rätin kanssa kun pikkasen kyykistyy. Jalkaa opin nostamaan vasta hieman vanhempana.

Ulkona oli kiva kun äiskä oli mukana koska sen verran iso tuo meidän piha on, että yksin olisin voinut eksyä uudessa paikassa. Joskus olisi kyllä ollut mukavampaa tutkia paikkoja yksinkin mutta äiskä pelkäsi, että minä pian katoan jonnekkin kun olin vielä niin pieni. Pari kertaa meinasin päästä aitan alle tutkimusmatkalle mutta harmikseni äiskä sai kiinni ja kiikutti minut pois paikalta. Ja sitten se vielä tukki kaikki minun löytämät hyvät kolot.
Pikkihiljaa piha-alue tuli tutuksi ja uskalsin käydä jopa navetan takana tutkimusmatkalla. Niin ja suora polku mummolaankin tuli nopeasti tutuksi. Sieltähän saa aina niitä herkkuja.
Päivittäiset tutkimusmatkat väsyttivät nopeasti, enkä sitten aina oikein jaksanut poseerata kun äiskä yritti ottaa minusta valokuvia.Tuossakin kuvassa piti väkisin yrittää pitää silmiä auki ja istua paikalla. Loppujen lopuksi, kumpaakohan se äiskä tossakin kuvasi, minua vai tuota taustalla olevaa Monnet pulloa?